
15.9.2026 Piirin kehityspäivä
Etelä-Savon kansallinen senioripiirin Kehityspäivä pidetään 15.9.2026 klo 9.30 alkaen Ravintola Tallin tiloissa. Osoite: Patteristonkatu 2 50100 Mikkeli.
Päiville kutsutaan piirihallitus, toimihenkilöt, yhdistysten puheenjohtajat, sihteerit, tilaisuuksien järjestäjät, matkavastaavat ja taloudenhoitajat. Tilaisuus ei ole tarkoitettu kaikille yhdistyksen jäsenille
Kehityspäivän ohjelma on seuraava:
Piirin kehityspäivä aloitettiin tulokahveilla Ravintola Tallissa. Tapaamiseen oli saapunut 20 senioria piirin yhdistyksistä. Kokoontumisen aluksi suoritettu esittäytymiskierros osoitti, että paikalle olivat saapuneet keskeiset toimijat, joilla oli pitkäaikainen kokemus eri senioritoiminnan tehtävistä.
Kehityspäivän oli tarkoitus jatkua Senioriliiton liittohallituksen jäsen Seppo Lehtosen esityksellä liiton kehitystoiminnasta. Kalenteriin merkitty myöhäisempi päivä esti paikalla olon, joten esitys välittyi loppupäivästä kuvina Eki koneelta.
Työjärjestyksen mukaisesti puheenjohtaja Erkki Valjakan johdolla keskusteltiin piirin toiminnasta ja sen kehittämisestä. Teemoina olivat Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Etelä-Savon piirien yhteistoiminta ja mahdollinen yhdistäminen.
Piirin keskeiseksi tehtäväksi koettiin yhdistysten välinen koordinointi, joka riippuu myös piirin omaksumasta roolista.
Kolmen piirin yhdistämisestä käydyssä keskustelussa puheenjohtaja selosti jäsenmäärien kehitystä liiton ja kolmen piirin osalta. Kymenlaakson piiri on jäsenmäärältään suurin, 1153 jäsentä, kun jäseniä Etelä-Savon piirissä on 715 ja Etelä-Karjalan piirissä 587 jäsentä.
Piirin keskeiseksi tehtäväksi koettiin yhdistysten välinen koordinointi, joka riippuu myös sen omaksumasta roolista. Viime vuosien tärkeimmäksi tehtäväksi ovat muodostuneet digi-asiat niihin liittyvine osa-alueineen: laitteiden ja sovellusten käyttöön otto ja käyttö tietoturvallisesti.
Keskustelussa pidettiinkin tärkeänä piirin tukea digi-asioissa. Yhdistyksissä asiantuntevaa koulutusta pidetään tarpeellisena. Viime vuoden kokemukset ja saatu palaute olivat niin myönteisiä, että digi-päivät jatkuvat myös tulevana syksynä. Suvi Kokko ja Timo Viinikainen ottivatkin tehtäväkseen koulutussuunnitelman laatimisen. Siinä digi-koulutus kohdentuisi toimihenkilöihin (1vko) ja yhdistysten jäseniin (1vko).

Lounastauon jälkeen Timo Viinikainen esitelmässään vei kuulijat tekoälyjen maailmaan.
Niitä voidaan käyttää käytännön työn tukemiseen miltei kaikilla elämän osa-alueilla: automaatioon, analysointiin, luovuuden tukemiseen yms. On kuitenkin syytä selvittää käyttöehdot ja tuotetun sisällön käyttöoikeudet.
Syytä on kuitenkin tarkistaa alkuperäiset lähteet ja tietojen paikkansapitävyys. Kriittisyys on paikallaan: henkilötiedot ja luottamuksellinen aineisto eikä muukaan salassa pidettävän aineisto kuulu tekoäly-ympäristöön. Esitelmän jälkeen riitti entistäkin enemmän pohdittavaa.
Esitelmän jälkeen varapuheenjohtaja Pekka Valtarin johdolla yhdistysten puheenjohtajat vuorollaan kertoilivat kokemuksistaan yhdistystensä toiminnasta: mitkä aiheet saavat jäsenet liikkeelle, jäsenmäärien kehitys, digi-/tekoälykoulutus jäsenille ja yhdistysten talous.
Taloudessa tulot muodostuvat pääosin jäsenmaksuosuudesta, arpajais- ja kahvitus-maksuista. Joillakin yhdistyksillä toiminta-avustuksilla on voitu kattaa matkakuluja. Jokaisessa yhdistyksessä koettiin tarpeelliseksi jatkaa hyvin alkaneita piirin digi-päivien järjestämistä.
Iltapäiväkahvien jälkeen käytiin vielä keskustelua keinoista saada juuri eläköityneet henkilöt toimintaan mukaan. Koetaanko ehkä liika puoluesidonnaisuus haitaksi, vai ollaanko jo liian ikääntyneitä? Ohjelman liika yksipuolisuusko olisi este vai pitäisikö olla erilaista ohjelmaa naisille ja miehille? Keskustelun aikana ei oikein nähty kysymysten asettelun muodostavan estettä.





